Puheterapeutti Annukka Liukkonen

Lupa tulla kuulluksi ja ymmärretyksi!

Asiantuntevaa puheterapiaa lapsiperheiden tueksi Helsingissä päiväkoti-, koulu- ja kotikäynteinä.

Otan vastaan uusia Kela-asiakkaita syksyllä 2026.

KUKA

Olen Helsingin yliopistosta vuonna 2006 valmistunut filosofian maisteri ja laillistettu puheterapeutti. Olen työskennellyt valmistumiseni jälkeen Helsingin kaupungin perusterveydenhuollossa lasten puheterapeuttina. Terapiatyöstä minulla on siis jo 20 vuoden työkokemus.

Sivutoimisena yksityisenä ammatinharjoittajana olen aloittanut tammikuussa 2015. Päätoimisena ammatinharjoittajana on aloittanut tammikuussa 2024.

Ammattitaitoani kehitän jatkuvasti erilaisilla täydennyskoulutuksilla ja säännöllisellä työnohjauksella.

Annan kuntoutusta suomeksi. Perheiden ohjausta teen myös englanniksi. Terapiassa käytän AAC-keinoja, kuten kuvakommunikointia ja tukiviittomia.

MITÄ

Puheterapia on lääkinnällistä kuntoutusta, jonka tavoitteena on parantaa asiakkaan toiminta- ja kommunikaatiokykyä jokapäiväisessä elämässä eri toimintaympäristöissä.

Minulla on monipuolinen kokemus lasten puheen, kielen ja kommunikaation kehityksen vaikeuksien kuntoutuksesta. Olen työskennellyt eri-ikäisten lasten kanssa ja kuntouttanut monenlaisia puheen ja kielen kehityksen haasteita:

  • vuorovaikutuksen ja kontaktin vaikeudet
  • puheen ja kielen kehityksen viivästymä
  • epäselvä puhe ja äännevirheet
  • kielihäiriö (erilaisia puheen ymmärtämisen, kerronnan, sanaston ja sananlöytämisen pulmia)
  • suualueen ja puhemotoriikan vaikeudet
  • kirjoittamaan ja lukemaan oppimisen vaikeudet
  • kaksi- ja monikielisyyteen liittyvät vaikeudet
  • änkytys
  • syömisen vaikeudet

Olen erityisesti kiinnostunut puhetta tukevasta ja korvaavasta kommunikoinnista (AAC eli mm. kuvakommunikointi ja tukiviittomat), suualueen ja puhemotoriikan vaikeuksista (epäselvä puhe, oraali- ja verbaalidyspraksia) ja kehityksellisestä kielihäiriöstä. Kuntoutan mielelläni myös kehitysvammaisia lapsia, joilla on puheen, kielen tai kommunikaation vaikeuksia, ja etsin yhdessä lapsen ja hänen lähiympäristönsä kanssa hänelle sopivia tapoja ilmaista itseään ja tulla ymmärretyksi.

MITEN

Tärkeintä puheterapiassa on luoda hyvä ja luottamuksellinen vuorovaikutussuhde lapseen. Puheterapia on aina yhteistyötä, joka rakentuu luottamukselle, ilolle ja onnistumisen kokemuksille. Kohtaan jokaisen asiakkaan yksilönä, ja suunnittelen kuntoutuksen tiiviisti yhdessä perheen ja lähiympäristön kanssa. Tavoitteeni on tuoda harjoitukset osaksi luonnollista arkea – olipa kyseessä leikkihetki päiväkodissa tai arjen tilanteet kotona. Kuntoutus toteutetaan lasta motivoivien leikkien, pelien ja muiden puuhien avulla hyödyntäen tarpeen mukaan erilaisia apuvälineitä, AAC:tä ja kuntoutusmenetelmiä.

Yksityisenä ammatinharjoittajana minulla on sopimus Kelan kanssa, mikä jatkuu myös uudella 1.1.2027 alkavalla sopimuskaudella. Kela vastaa vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen järjestämisestä, rahoituksesta ja muista etuuksista (ks. tarkemmin Kelan nettisivut tai Kelan palvelunumero Kuntoutus 020 692 205/ Vammaistuet 020 692 211). Puheterapia toteutetaan Kelan palvelukuvauksen mukaisesti.

Teen kuntoutusta myös HUSin maksusitoumuksella (2/2026 alkaen).

Tarjoan puheterapiapalveluita myös itsemaksaville asiakkaille. Kotikäynti sopii hyvin esimerkiksi yksittäisen äännevirheen harjoitteluun ja äänneohjaukseen, jolloin tavoitteena voi olla esimerkiksi R-, S- tai L-äänteen oppiminen. Kotikäynnin mahdollisuudesta ja hinnasta sovitaan etukäteen asiakkaan tarpeen mukaan. Ota rohkeasti yhteyttä, jos pohdit, voisiko lyhyt äänneohjaus tai muu puheterapeuttinen ohjaus auttaa lastasi.

En ota terapia-asiakkaita jonoon. Vapaista terapiapaikoista voi kysyä puhelimitse tai sähköpostilla.

YHTEYSTIEDOT

puheterapeutti Annukka Liukkonen

puhelin: 040 7590202

annukka.liukkonen@gmail.com

www.puheannuli.fi

y-tunnus: 2576806-7

tietosuojaseloste                                                omavalvontasuunnitelma

OTA YHTEYTTÄ